tiistai 7. helmikuuta 2012

Yksikin Enkeli-Elisa on liikaa!

Löysin pari kuukautta sitten netistä Facebookin kautta Enkeli-Elisan. Enkeli-Elisa on blogi, jossa isä ja äiti kertovat tuntemuksiaan sen erään päivän jälkeen. Eli Elisa oli teini-ikäinen tyttö, jota kiusattiin, mutta hän ei halunnut "vaivata" asialla vanhempiaan tai ketään vaan kirjoitti siitä mieluummin päiväkirjoihinsa. Elisa ajautui kiusaamisen takia viimeiseen tekoonsa, jonka vuoksi hänestä tuli Enkeli. Haluankin nyt tämän blogin myötä herättää keskustelua kiusaamisesta, yksin jäämisestä/jättämisestä ja niiden seurauksista.

Kiusaamista on monenlaista, henkistä (haukkumista, syrjimistä, mollaamista) ja fyysistä (tönimistä, lyömistä, hakkaamista) ja kaikki niistä jättää yhtä suuret arvet kiusattuun.

Itse olin peruskoulussa 5.-9.-luokilla koulukiusattu. Minulla se oli henkistä kiusaamista, eli syrjimistä ja haukkumista, silti se sattui. Asialle yritettiin vanhempien, opettajien ja rehtorin taholta vaikuttaa, mutta ei kiusaamista onnistuttu lopettamaan. Peruskoulun jälkeen lähdin opiskelemaan toiselle, vieraalle paikkakunnalle, josta en tuntenut ketään. Syrjiminen vain jatkui, vaikka ihmisetkin vaihtui huomattavasti vanhempiin (aikuisiin) ihmisiin. Peruskoulussa olo oli vielä ihan ok, kun oli kuitenkin kaksi kaveria, joiden kanssa olla, mutta ammattikoulussa ei ollut edes yhtä kaveria. Siitä se alamäki alkoi. Vuoden sitä kestin sillä tavalla, että olo oli suht normaali, mutta sitten tapahtui jotain.

Sain kesken koulupäivän paniikkikohtauksen, jota en tietenkään tunnistanut, kun en ollut ennen sellaista kokenut, ettei hengitys kulkenut kunnolla. Menin terveydenhoitajan vastaanotolle, joka epäili heti paniikkikohtausta. Sain sairaslomaa, jonka vietin yksin asuntolassa.

Yleensähän käytäntö on, että kun joku on pois koulusta ja palaa poissaolopäivänsä jälkeen takaisin, hänelle mainitaan, jos on ilmoitettu koepäivämäärä, mutta ei minulle koskaan mitään kerrottu enkä hoksannut itse kysyä, kun tosiaan olin yksinäinen. Lopulta aloin sitten itse kysymään luokkakavereiltani, onko jotain koepäivää ilmoitettu, mutta en silti saanut vastaukseksi muuta kuin "olis se sulle selvinnyt eilen, oma vikasi, kun et ollut koulussa". Ja se oli jo sitä aikaa, kun poissaoloja minulla oli aika paljon, johtuen väsymyksestä, joka taas johtui masennuksesta, jota en itse tiedostanut.

En nyt ihan muista, ei tainnut aivan samoihin aikoihin tuon ensimmäisen paniikkikohtauksen kanssa olla tämä seuraava, mutta kumminkin myöhemmin olo vain paheni, tuli itsemurhayritys ja taas sairaslomaa. Tosin silloin sain ajan myös mielenterveystoimistoon, jossa minulla tosiaan todettiin sitten keskivaikea masennus, joka muuttui myöhemmin vaikeaksi. Kun olin kävelemällä menossa sinne mielenterveystoimiston sairaanhoitajan (tai mikä olikaan) vastaanotolle, niin eiköhän pari luokkakaveriani ollut sattumoisin nähnyt minut jostain autosta keskellä päivää kaupungilla, kun en siis ollut koulussa ja tuli viesti, että miksi lintsaan. Huoh... sekin tuntui niin pahalta. Muuten ei kyllä kyselty mitään, miten voin, mutta heti, jos nähtiin heidän mielestään väärään aikaan väärässä paikassa, niin silloin kyllä oltiin haukkana kimpussa.

Nämä monen vuoden takaiset tapahtumat vaikuttavat minussa vieläkin. Masennus ja ne tuntemukset eivät ole hävinneet mihinkään. Ja nykyään tunnen ihan samoja tuntemuksia, sillä ei oikein ystäviä ole ja yksin tulee ajateltua kaikenlaisia ikäviä juttuja, vaikka ei saisi. Onneksi nykyään kuitenkin on tuttu ympäristö ja vanhemmat, vaikka heille en mielelläni puhu mitään näitä asioita. Syynä siihen on se, kun ensimmäisen kerran sanoin heille meneväni mielenterveystoimistoon, pitivät minua hulluna. Ihan tavallisten ihmisten paikka se on näistä ennakkoluuloista huolimatta.

Se, miksi kirjoitin tämän, halusin herättää ihmiset. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Kysykää ystäviltänne heidän kuulumisia. Älkää jättäkö yksin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...